Mari-Anne – Jälkimarkkinointikoordinaattori
”Rämäpää luonteeltaan, ja sitä tarvitaan myös autoalalla”
Akaasta kotoisin oleva 29-vuotias Mari-Anne on kulkenut monivaiheisen polun ennen nykyistä rooliaan Kamuxilla. Hän valmistui ammattikoulusta kokki-leipuri-kondiittoriksi ja eteni nopeasti keittiömestariksi.
Ravintolatyö opetti paljon, mutta Mari-Anne halusi löytää uran, jossa voisi hyödyntää vahvuuksiaan laajemmin.
Yrittäjäperheen kasvattina Mari-Annelle oli aina ollut luontevaa tarttua asioihin itse ja tehdä työtä ihmisten kanssa. Kun hän päätti suunnata ravintola-alalta uusille urapoluille, myynti tuntui luontevalta seuraavalta askeleelta. Onhan kaupankäynti ja asiakkaiden kanssa työskentely ollut aina osa perheen dna:ta.
Niinpä hän siirtyi keittiömyyjäksi, jossa työnkuvaan kuului asiakkaiden kotikäyntejä, suunnittelua ja myyntiä. Työ tarjosi paljon oppia asiakaskohtaamisista ja projektien hallinnasta, mutta pian Mari-Anne huomasi, että hänen intohimonsa oli kuitenkin lähempänä moottoreita ja tekniikkaa.
“Tykkäsin asiakaskohtaamisista ja myynnistä, mutta jokin siinä ei vain sytyttänyt. Halusin jotain, missä on enemmän vauhtia ja teknisyyttä", hän kuvailee.
Moottorit ja rohkea hyppy autoalalle
Moottoreiden ja ajamisen maailma oli kuitenkin aina ollut Mari-Annen sydäntä lähellä. Hän oli ajanut nuoresta asti kartingia ja rallia sekä toiminut veljensä kartturina SM-sarjassa. Rallivuosilta riittää paljon hienoja muistoja, vaikka ura päättyikin yllättäen testirallin ulosajoon Urjalassa, jossa Mari-Anne loukkaantui ja päätti jättää kilpailemisen taakseen. Vaikka ralliautoilu jäi taakse, kiinnostus koneisiin ja autoihin säilyi vahvana.
Kun hän näki työpaikkailmoituksen autoliikkeessä, päätös syntyi lähes vitsillä, mutta osoittautui elämän käännekohdaksi.
“Laitoin hakemuksen vähän huumorilla, että katsotaan nyt mitä käy. Seuraavana päivänä minulle soitettiin ja pyydettiin haastatteluun. Menin sinne aika rennolla fiiliksellä, ilman stressiä. Ja vain vartti haastattelun jälkeen puhelin soi uudestaan ja kysyttiin, että koska voisin aloittaa,” Mari-Anne naurahtaa.
Niin alkoi Mari-Annen ura autoalalla. Hän viihtyi ensimmäisessä autoliikkeessään noin kolme vuotta, kunnes päätti kokeilla siipiään toisessa alan toimijassa. Parin vuoden jälkeen eteen tuli kuitenkin uusi mahdollisuus, kun entinen esihenkilö aiemmasta autoliikkeestä otti yhteyttä ja houkutteli hänet Kamuxille.
Työskentely Kamuxilla muutti ennakkoluulot
Vuonna 2023 entinen esihenkilö houkutteli Mari-Annen Kamuxille. Hän myöntää, että ennakkoluuloja oli. Kamuxin maine suurena volyymitalona herätti kysymyksiä toimintatavoista. Mutta käsitys muuttui nopeasti.
“Yllätyin täysin. Homma oli paljon ammattimaisempaa kuin olin kuvitellut ja ihmiset ottivat minut vastaan todella hyvin. Vanhoja asiakkaitakin seurasi perässä Kamuxille, mikä kertoi paljon.”
Mari-Anne kuvailee itseään sanavalmiiksi ja rohkeaksi, ja nämä piirteet ovat olleet vahvuuksia myyntityössä.
“Olen aika rämäpää luonteeltani, mutta se sopii tänne. Kamuxilla saa olla oma itsensä ja sitä jopa arvostetaan.”
Uusi suunta: Jälkimarkkinointikoordinaattoriksi
Marraskuussa 2024 Mari-Anne siirtyi Kamuxin sisällä uuteen rooliin jälkimarkkinointikoordinaattoriksi. Myyjänä into oli alkanut hiipua, mutta halu pysyä autoalalla ja kehittyä säilyi vahvana.
“Olen aina halunnut ymmärtää autoista enemmän, myös asiakkaiden vuoksi. Nyt saan hyödyntää kokemustani myynnistä, mutta erilaisten haasteiden ja ongelmanratkaisun kautta.”
Rooli on monipuolinen: siihen kuuluu myynnin tukemista, reklamaatioiden käsittelyä, asiakaspalvelua ja ratkaisujen etsimistä. Työ tuo mukanaan vaihtelevuutta ja vastuuta – ja ennen kaikkea yhteisöllisyyttä.
“Meidän tiimi on aivan huippu. Kaikki auttaa toisiaan, huumori lentää ja vaikka se joskus on vähän kyseenalaista, psykologinen turvallisuus on korkealla. Meillä on vastuuntuntoisia ammattilaisia, jotka tekevät hommansa sydämellä.”

Työn merkitys ja arjen ilo
Työpäivät ovat vaihtelevia eikä yksikään päivä ole samanlainen. Parhaat hetket syntyvät, kun asiakas saa autonsa kuntoon ja on tyytyväinen, tai kun myyjät kiittävät onnistuneesta keissin hoidosta.
“On palkitsevaa, kun näkee, että oma työ vaikuttaa suoraan asiakastyytyväisyyteen ja kulujen hallintaan. Se tekee työstä merkityksellistä.”
Mahdollisuus olla oma itsensä ja vaikuttaa omaan tekemiseen ovat Mari-Annelle tärkeitä.
“Täällä ei tarvitse mahtua mihinkään muottiin. Ideat otetaan vastaan avoimesti, ja työn vaihtelevuus pitää mielen virkeänä. Nämä ovat isoja syitä, miksi viihdyn työssäni.”
Vapaa-aika ja intohimot
Työn ulkopuolella Mari-Anne hakee virtaa vauhdista ja eläimistä. Hän omistaa kaksi moottoripyörää, joiden ajaminen toimii parhaana terapiana ja vastapainona työlle.
“Ajaminen tyhjentää pään täysin. Se on mun oma rauhan hetki.”

Lisäksi arkea rytmittävät kaksi suurta koiraa: Newfoundlandin koira ja Alaskanmalamuutti, joiden kanssa aika kuluu vetokoira- ja uintitreeneissä.
Myös perhe ja lähipiiri ovat tärkeä voimavara.

Viesti Kamuxia harkitseville
Mari-Anne rohkaisee kaikkia hakemaan Kamuxille taustasta riippumatta.
"Autoista ei tarvitse tietää mitään. Riittää, että tulet toimeen ihmisten kanssa, haluat oppia ja etsit ratkaisuja. Tukea ja koulutusta saa aina – sitä ei tarvitse pelätä.”
Hänen mielestään Kamux tarjoaa mahdollisuuksia kehittyä, kasvaa ja löytää oma juttunsa.
“Ole rohkea ja anna mennä. Tämä on paikka, jossa voi olla oma itsensä – ja siinä samalla saada ystäviäkin.”
Siirry seuraavaan uratarinaan: Markus (ostaja, Kamux Vantaa) >>